Seuraavat lehtiartikkelit ovat kaikki Valtion kuvataiteen keskusarkiston leikearkistosta paitsi Antti Nuortion artikkeli Bomban talo lentoasemalla (Uusi Suomi 1.6.1978) ja Kuvittaja-lehden kirjoitus Lainion kuolemasta. Nuortion artikkeli on Kansalliskirjaston leikearkistossa ja Kuvittaja-lehden kirjoitus on netistä.

1930

• Karjala-lehdessä 17.5.1933 nimimerkki J. L (Jaakko Leppo) kirjoitti Viipurin taiteen ystävien taidekoulun oppilastöitten näyttelystä: ”Eino Lainio antaa lupauksen...”
• Kansan työssä (21.4.1938) arvostelija nimimerkki VP kirjoitti: ”Eino Lainion vesiväritöissä totesi piirustuksellisesti hyviä otteita, mutta kokonaiskäsitys vaikutti vielä viimeistelemättömältä.” Kyseessä oli Viipurin taiteilijaseuran yhdeksäs vuosinäyttely ja näyttelyä kuvattiin huomattavaksi yleisömenestykseksi. Tämä näyttely oli ehkä se näyttely, jonka taiteilija itse muistaa olleen vuonna 1938 seuran kevätnäyttely; hän muistaa, että hänellä olisi ollut näyttelyssä esillä kaksi akvarellia, joista toinen esitti lautatapulia Revonhännästä.

1940

• Uusi Suomi mainitsi artikkelissa 16.5.1943, että Eka Lainiolta on Suomen Taiteilijaseuran järjestämässä Itä-Suomeen suuntautuneessa kiertonäyttelyssä mukana yksi maalaus.
• Myöhemmin saman vuoden lokakuun 2. päivä Uusi Suomi mainitsi Lainion olevan mukana Nuorten näyttelyssä, joka avataan Taidehallissa. Näyttelyssä oli 171 teosta, joista Lainiolta yksi työ.
• Vuonna 1944 Lainio oli mukana Suomen Taidepiirtäjäin Liiton 10-vuotisnäyttelyssä. Näyttely avattiin Gallerie Hörhammerissa 16.1 ja Eino Lainiolta oli näyttelyssä yksi työ. Ilta-Sanomat uutisoi näyttelystä 12.1.1944.
• Helsingin Sanomat kirjoitti 3.1.1946 Viipurin Taiteilijaseuran toiminnan jatkumisesta ja seuran uusiksi jäseniksi esitettiin taiteilijat Onni Mansnerus ja Eka Lainio.
• Viipurin Taiteilijaseuralla oli 30.1.1947 uutisen mukaan näyttely, jossa oli 260 työtä. Eino Lainiolta oli kolme työtä.
• Uusi Suomi uutisoi 8.2.1948 Viipurin Taiteilijaseuran Ruotsin näyttelyssä. Ruotsin näyttelyyn oli hyväksytty 96 maalausta, joista Eino Lainiolta oli kolme.
• Helsingin Sanomat uutisoi 6.10.1949 Kuvataidejärjestöjen keskusliiton näyttelystä Taidehallissa. Lainiolta oli mukana yksi työ.

1960

• Aamulehti kirjoitti 11.3.1964 Taidepiirtäjäin liiton Grafian johtokunnan kokouksesta, jossa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Eino Lainio. Myös seuraavana vuonna Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat uutisoivat Grafian vuosikokouksesta, ja Lainio mainittiin puheenjohtajana. Puheenjohtajuus jatkui vielä 1966 ja siitä mainitsi Aamulehti 20.3.1966 artikkelissaan.
• Saman vuoden joulukuun 10:ntenä Helsingin Sanomat ilmoitti Grafian piirustustaidetta esittelevän teoksen toimituskunnan kokoonpanosta.
• Jouluaattona 24.12.1966 Savon Sanomissa kirjoitti Irma Puustinen Suomen Piirustustaide I 
  -julkaisusta mainiten, että teoksen toimituskuntaan on kuulunut mm. Eino Lainio. Puustinen ei tässä yhteydessä halunnut puuttua kirjan kuvitukseen yksityiskohtaisesti: hän vain totesi, että ”se on sekä runsas, edustava että mielenkiintoinen”.
• Seuraavan vuoden Kaunis koti -lehden ensimmäisessä numerossa Kirjanurkka-palstalla Olli Valkonen kirjoittaa: ”Kirja on saanut hillityn kauniin ulkoasun (taitto Markku Reunanen). Teosten valintaa voitaneen pitää suhteellisen onnistuneena, vaikka ilmeiseltä näyttää, että monien taiteilijain parhaat piirustukset ovat jääneet löytämättä ja että muutamat piirtäjinä vähemmät merkittävät tekijät ovat mukana lähinnä 'täydellisyyden' vuoksi. Selvästi kuvitusmaiset työt rikkovat nähdäkseni hieman vapaan piirustuksen hallitsemaa kokonaisuutta (Olisiko ehkä ollut parempi esittää kuvitustyöt omana osastonaan?)”.
• Helsingin Sanomat uutisoi 3.4.1967 Grafian vuosikokouksesta, että Eino Lainio valittiin uudelleen johtokuntaan.
• Suomen Piirustustaide -teosta ilmestyi kaksi osaa. Mainostaja- lehdessä numerossa 4 vuodelta 1967 ilmoitettiin toisen osan ilmestyneen. Toimituskunnasta oli artikkelissa kuva. Mainosuutiset n:o 10 samalta vuodelta esitteli kuvana Kalanperkaaja-piirustuksen, joka oli Lainion piirtämä. Artikkelissa informoitiin Suomen Piirustustaide 2 -teoksen ilmestymisestä.
• Kauppalehti uutisoi 9.10.1967 Nokia Oy:n kilpailun palkinnon jaosta. Lainio kuului juryyn, joka päätti kilpailun yrityksen graafisen tunnuksen aikaansaamisesta.
• 28.1.1969 Riihimäen Sanomat, Tammerfors ja Hufvudstadsbladet uutisoivat Finland Designland ry:n merkkitunnuksen suunnitelleesta taiteilija Eino Lainiosta.
• Karjalan Liitto päätti suunnitella siirtoväen muistomitalin ja lokakuun 12. päivänä 1969 Hufvudstadsbladet, Sosialidemokraatti, Hämeen Sanomat ja Länsi-Suomi ilmoittivat artikkeleissaan, että mitalin suunnitteli Gustaf von Numers ja sen omistuskirjan karjalainen taiteilija Eka Lainio.

1970

• Ajalla 22.-30.5.1970 Eino Lainion suunnittelema karjalaisen suurjuhlan juliste esiintyi mm. Karjalaisessa ja Uudessa Suomessa. Maaseudun Tulevaisuus ja Ylä-Karjala kirjoittivat karjalaisten suurjuhlien julisteesta ja mainitsivat tekijä Eino Lainion viipurilaissyntyiseksi. Tunnukseksi oli kirjoitusten mukaan valittu kaikkiin karjalaisiin vetoava sanapari Sie ja Mie, ”jolle taiteilija on antanut onnistuneen graafisen hahmon”.
• 14.-16.5.1971 Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat raportoivat, että Grafian mitali on annettu Eka Lainiolle.
• Lappeenrannassa 18.1.1973 ilmestyneessä Karjala-lehdessä otsikolla Mies ja adressi kerrottiin Eka Lainiosta, että hän on varsinaisen työnsä ohella toiminut 20 vuotta Karjalan Liiton taiteellisena avustajana. Vuodesta 1953 liiton joulujulkaisun Joulukanteleen aistikkaat kansikuvat ovat kuuluneet hänen työhönsä sekä lehden muu kuvitustyö. Lainio oli tehnyt myös karjalaisten suurjuhlien (1960, 1965 ja 1970) iskevät tunnukset. Lisäksi hän on toiminut luovan taiteen kilpailuissa arvostelijana, Valamo -kirjan graafisena suunnittelijana ja laatinut liiton adresseja. Viimeistä suruadressia laadittaessa kolmelta taiteilijalta pyydettiin ehdotukset ja Lainiolla oli artikkelin kirjoittajan mukaan paras: ”Pilveilevää taivasta vasten kohoava, kirkkautta hohtava risti, jota valkosiivin lähestyvät linnut symbolisoivat maallisesta vaelluksestaan irtautuneita sieluja pyrkimässä kohti valoa ja ikuista rauhaa. Tässä työssään Lainio on varmaan päässyt hyvin lähelle heimoveljiensä ja -sisariensa herkimpiä tunteita”.
• 6.4.1973 Demari ja Suomenmaa kirjoittivat Hvitträskissä olleesta Ex libris -yhteisnäyttelystä, jossa Lainio oli mukana. Näyttelyssä oli kaiken kaikkiaan kahdeksalta taiteilijalta 300 ex libristä. Lainiolta oli pari: toinen oli Uuden Valamo -kirjan ex libris ja toinen oli sarja, jossa linna-aihe oli painettu erivärisille papereille, jolloin sopivan värin voi valita kyseisen kirjan mukaan.
• Vuonna 1974 Suomen Taidepiirtäjäin Liitto järjesti piirustusnäyttelyn Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä. Eino Lainio oli Taidepiirtäjien Liiton säätiön hallituksen jäsenenä valitsemassa näyttelyn piirustuksia. Mm. Hufvudstadsbladet uutisoi näyttelystä 1.3.1974 samoin kaikki yleisimmät ja suurimmat eri maakunnissa ilmestyvät lehdet. Vaasa-lehden uutisessa 5.3.1974 mainittiin näyttelyn kokoajat, Grafian hallituksen jäsenet. Näyttely nähtiin tärkeänä, koska piirrosnäyttelyitä laitettiin harvoin esille museossa. Lehtien kirjoituksissa korostettiin sitä, että hyvä piirustus ja piirustustaito on arvostetun taiteen lähtökohta.
• Samana vuonna huhtikuussa Tammisaaren museohallissa Eino Lainiolla oli yhteisnäyttely Nils-Håkan Hästeskon kanssa. Uusi Suomi kirjoitti näyttelystä 14.4. Hästeskolla oli esillä maalauksia ja Lainiolla 30 piirrosta, joiden aiheet artikkelin mukaan olivat mm. Ruijasta. Artikkelin mukaan Lainio pyrki töissään myös etnologiseen tarkkuuteen. Uuden Suomen artikkelin yhteydessä oli piirros paimentolaislappalaisesta Anders Valkeapäästä Norjan Lyngenistä.
• Turun Sanomissa 14.4. kirjoitettiin otsikolla Kahden näyttely Hangossa: ”Yksityiset luonnonilmiöt sekä muun muassa vanhat puutalomiljööt kiinnostavat helsinkiläisen mainostoimiston studiopäällikköä Eino Lainiota. Kyseessä on piirtäjä Lainion ensimmäinen varsinainen näyttely. Länsi-Uudenmaan -aiheisten teostensa lisäksi näytteillä on piirroksia Lapista. Kirjojen kuvitus kuuluu Lainion harrastuksiin. Mukana näyttelyssä on hänen laatimansa ex libris -luonnos.
• 15.4. Västra Nyland -lehden nimimerkki B. W (Birgitta Willner) luonnehti Lainion töitä tarkasti: ”Eino Lainios teckningar kännetecknas av smak och elegans. Det är kanske en av orsakerna till att vissa av hans hus verkar så ointressanta. Lainios teckningar blir mera spännande när det är människor med, linjerna blir mera krumeluriga och livfulla. Hans teckningar av lappländska fiskere utomordentliga, laxfiskare vid Tana älv. Ryssjerodare och fiskrensare och Fiskare vid Varangefjord, Nomadlappen A. Valkeapää är fint avporträtterad. Men också en landskapsteckning som 'Åskväder i juli' är utmärkt. Ett platt moln ligger över landskapet och avger våta och känslan av dunkel ångande sommarvärme är intensiv”. Arvion kuvituksena oli Andreas Valkeapään muotokuva.
• Länsi-Uusimaan artikkelissa 17.4. kirjoitettiin näyttelystä, että molemmat taiteilijat kuvasivat tauluissaan ”kaunista Tammisaaren ympäristöä”. Näyttely oli järjestetty molempien taiteilijoiden pyynnöstä. Hästesko ja Lainio olivat  ottaneet yhteyttä museolautakuntaan, joka sitten päätti kutsua heidät yhteisnäyttelyyn. Lainio mainittiin helsinkiläiseksi mainosgraafikoksi, joka toimii studiopäällikkönä ja maalaamista hänen kerrottiin harrastaneen ammattinsa ohessa. Näyttelyn todettiin olevan Lainion ensimmäinen oma näyttely. Kirjoituksessa korostettiin taiteilijan ammattitaitoa ja kansainvälistä arvostusta: New Yorkin Modernin Taiteen museo oli pitänyt näytteillä erästä hänen mainosjulistettaan. Kerrottiin vielä, että Lainio viettää kesänsä lähellä Barösundia ja Fagervikia ja useat aiheet maalauksiin ovat juuri näiltä seuduilta. Muita kiinnostuksen kohteita olivat artikkelin mukaan muu läntinen Uusimaa sekä Lappi.
• Hufvudstadsbladet luonnehti samaa näyttelyä 15.4.1974 seuraavasti: ”En talrik allmänhet bekantade sig på söndagen med de båda konstnärernas produktion” ja edelleen: ”Eka Lainio arbetar främst med tusch och har sysslat mycket med grafik konst vilket man...”
• 19.4.1974 Hangötidningenissä nimimerkki Eken kirjoitti otsikolla Västnyländska vyer på utställningen i Ekenäs: ”Norsk sejfest, norska fiskebåtar, fiskare i arbete med sina lådor, fanns bland Eino Lainios motiv och är ämnen som appellerar till kustbor och skärgårdsbor. De här teckningarna hörde också till Lainios trevligaste och har ett friskt och kraftfullt drag. Tilltalande var en landskapsbild ”Vid östgränsen” och en komposition för sig var koltrasten Roope, en mörk fågel bland fyra ljust tecknade andra fåglar. Intressanta på sitt sätt är Ekenäsvyerna, järnbrukets gamla vattenhjul i Fagervik och Fagerviks kyrkas port och undertecknad tyckte också om att den gamla skutan i Barösund. Men även on endel av teckningarna är uttryck för ett större intresse och djupare engagemang så verkar andra att vara ofullbordade utkast och en viss klatschighet. För ibland osökt åskådarens tankar till upphovsmannens yrke – Lainio är reklamgrafiker och illustratör.
• 10.4.1976 Uuden Suomen uutinen kertoi muistomerkistä, jota suunniteltiin Kersti Bergrothille. Oltiin järjestämässä keräystä ja jokaiselle yksityiselle henkilölle, joka lahjoitti keräykseen 25 markkaa, luvattiin lähettää taiteilija Eino Lainion piirroskuva Viipurin entisen tuomiokirkon kellotapulista.
• Vuonna 1977 ilmestyi Iivar Kemppisen kirjoittama Kadonnut Karjala -kirja, johon Lainio suunnitteli kirjan grafiikan ja teki piirrokset. Kaleva-lehti uutisoi kirjan ilmestymisestä 12.11.1977.
• Keväällä 1978 taiteilijalla oli mielenkiintoinen näyttelypaikka: Helsinki-Vantaan lentoaseman Terrace transit -ravintola. Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi molemmat mainitsivat näyttelyn näyttelykalenterissaan. Helsingin Sanomissa oli 31.5. seuraavanlainen kirjoitus otsikolla Lainioko mainio?: ” Tuli toimitukseen kutsu taidenäyttelyyn, joka on avattu Helsinki-Vantaan Terrace transit -ravintolassa. Esillä on Eka Lainion piirroksia ja grafiikkaa. Hulluinta näyttelyssä on vain se, että päästäkseen sitä katsomaan on ostettava vähintään lentolippu Tukholmaan! Lainio voi olla mainio, mutta helsinkiläiselle tai vantaalaiselle se jää vain arvailujen varaan. Lienee kannattavaa saada työnsä esille paikassa, jonka kautta ulkomaiset turistit kulkevat pois maasta grafiikanlehtikäärö kainalossaan. Kalliiksi vain tulee, ainakin suomalaiselle taiteenystävälle”. Kirjoittajan nimimerkki oli ko.
• Uuden Suomen kirjoittaja Antti Nuortio piti näkemästään. 1.6. ilmestyneessä näyttelykritiikissä oli kuvituksena Lainion serigrafia Pielpajärven erämaakirkko ja otsikkona Bomban talo lentoasemalla: ” Taiteilija Eka Lainion piirrosten ja grafiikan näyttely Helsinki-Vantaan lentoaseman Terrace transit -ravintolassa ei ole tarkoitettu eliittinäyttelyksi, vaikka sinne valitettavasti pääsee vain, jos on näyttänyt passinsa ja antanut laukkunsa kulkea turvallisuusmääräysten edellyttämän röntgensilmän ohitse. Tosiasia on, että Terrace transit -ravintolan seinillä oleva grafiikka saa kesän mittaan enemmän yleisöä kuin ehkä tavallinen pieni galleria, sillä toivon mukaan Lainion piirroksia silmäilee moni Suomesta innostunut matkailija, joka ennen koneeseen nousua voi nähdä vielä Lapin maisemaa, Uspenskin katedraalin tai esim. Finlandia-talon Eka Lainion kynän ikuistamina. Taiteilijalle itselleen näyttely sattuu hauskaan ajankohtaan. Näinä päivinä hän nimittäin jättää mainosgraafikon manttelinsa Markkinointi Viherjuureen ja aikoo omistautua piirtämiselle vapaana taiteilijana ja eläkeläisenä. Eka Lainio kertoo harrastuksiensa saaneen yleensä varsin positiivisen vastaanoton, hänen toimittamansa Suomen piirustustaide I ja II on ollut jo aikoja sitten loppuunmyyty, samoin noin kymmenkunta vuotta sitten toimitettu Valamo-kirja. Loppuunmyyty on nyt myös Ivar Kemppisen kirjoittama Kadonnut Karjala -teos, jonka kuvitus on Eka Lainion käsialaa: Yksi näyttelyn puoleensavetävimmistä teoksista onkin juuri Bomban talo, komea karjalainen pirtti koristeltuine räystäspuineen, sama kuva, joka komeili Kadonnut Karjala -teoksen kansilehdellä. Alkuperäinen Suojärvellä sijainnut Bomban talo on purettu 1934, mutta siitä on olemassa paljon valokuvia sekä rakennuspiirustukset, kertoo taiteilija. Talo on vastikään rakennettu uudelleen Nurmekseen hiukan suuremmassa koossa. Sen tehtävänä on palvella matkailu- ja lomakeskuksena, jota ylläpitävät Nurmeksen kaupunki ja Karjalan Liitto. Karjalasta näyttelyssä kertoo myös kuva keskiaikaisesta Viipurin tuomiokirkon kellotornista. Tästä kuvakulmasta tätä tornia ei tietääkseni ole kuvattu, kertoo taiteilija. Tyytyväisenä hän sanoo aikovansa ostaa uudelleen nyt myös öljyvärit, joita ei ole tullut harrastetuksi pitkään aikaan. Tai ehkä rupean tekemään värigrafiikkaa”.
• 22.2.1979 Länsiraja-lehti Torniosta uutisoi otsikolla Taidetta Ylläsjärvellä ja Eino Lainion valokuva oli artikkelin yhteydessä. Kolarin Ylläsjärven tunturimajallae olleessa näyttelyssä esiteltiin muinais- ja kansanperinnettä entisestä Petsamosta ja paneuduttiin luonnon salaisuuksiin. Ylläsjärven tunturimaja on Karjalan Liiton omistuksessa.
• Jukka Remes kirjoitti arvostelun näyttelystä 25.2. Pohjolan Sanomiin. Remes mainitsi, että näyttelyssä on sekä taiteellista että kansatieteellistä näkökulmaa, ja totesi kuvien syntyneen kolmenkymmenen vuoden ajalla. Remeksen mukaan ”pelkistetyt kohteet toimivat taideteoksinakin”, vaikka hänen mielestään töiden ensisijainen paikka lienee jonkin kansanperinnekirjan kuvituksena. Taiteilija oli laatinut myös täydentävät ja selittävät kuvatekstit. Näyttelyssä on maisemia Petsamosta, Ruijasta, Tenolta, Lemmenjoelta ja Länsikairasta. ”Nämä työt eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan riittävää uutta virikettä tyylillisesti tai epätavallisuudellaan, että ne erottuisivat paljon jo nähdyistä ja kulutetuista Lapinmaisemista, taitavasti tehtyjä vaikka ovatkin.” arvioija toteaa. Remes kirjoittaa lisäksi, että näyttely jakautuukin kahteen osaan, jotka ”eivät juuri löydä tukea toisistaan, vaikka samaa aihepiiriä ovatkin. Litografiat selityksineen antavat katsojalle sekä annoksen opettavaa tietoa että myös selkeästi ja tiukasti toteutetun erilaisen esteettisen elämyksen. Lapin maisemat jäävät pakostakin vähemmälle huomiolle”. Jukka Remes mainitsi Lainion olleen mukana Iivar Kemppisen Kadonnut Karjala -kirjan julkaisussa sekä toi esiin Lainion meriitit kuvittajana, taittajana ja graafisena suunnittelijana, muun muassa sen, että Lainion taittama Valamo sai kunniakirjan vuoden kauneimpana kirjana v. 1973.

1980

• Karjala-lehdessä 23.10.1980 oli uutinen Helsingin Taidehallissa pidetystä Viipurin Taiteilijaseuran näyttelystä, jossa Lainio oli mukana. Zuli Tarhonen kirjoitti 10.10. tästä seuran 50-vuotisjuhlanäyttelystä: ”Viipurin Taiteilijaseuran tekijänimistä voidaan mainita esim. Matti Rautio ja Eino Lainio persoonallisilla ratkaisuillaan”.

2000

• Helsingin Sanomissa 21.2.2006 ilmestyi muistokirjoitus, jonka olivat kirjoittaneet Terttu-Elina Kalaja ja Olli Rasilainen.

“Meri ja Viipuri kiehtoivat uutteraa kuvittajaa

Graafikko Eino Lainio kuoli 92-vuotiaana Helsingissä 30. tammikuuta. Hän oli syntynyt Viipurissa 11. syyskuuta 1913. ”Eka” Lainio siirtyi Viipurin lyseosta Viipurin taidekouluun ja ystävystyi mm. Aimo Tukiaisen kanssa. Lainio osallistui ensimmäisen kerran näyttelyyn Viipurin Taiteilijaseuran jäsenenä 1930-luvun lopulla.

Välirauhan aikana Lainio kutsuttiin merikarttalaitokselle kartanpiirtäjäksi. Esimerkiksi Hankoniemestä länteen matkattiin pitkään Lainion piirtämien merikarttojen avulla.

Sittemmin Lainio tuli tunnetuksi kuvittajana ja graafisena suunnittelijana mm. Otavassa. Hän toimitti teokset Suomen käyttögrafiikkaa ja Suomen piirustustaide I ja II.

Hänen hienoimpia suunnittelutöitään ja kuvituksiaan olivat: Valamo – historiaa ja kuvia Laatokan luostarisaarelta, sen englanninkielinen laitos Valamo and its message, Sortavalan ja Laatokan maisemat, Kompassiruusu (myös englanniksi), Lumottu sormus ja Kuunari Koivisto. Viimeksi mainitun kalannahalla päällystetty kappale lahjoitettiin Islannin presidentille Vigdis Finnbogadottirille.

Lainio suunnitteli huomattavan määrän ex libriksiä, joiden ansiosta hän pääsi mukaan myös alan kansainvälisiin julkaisuihin. Hän kokeili viime vuosiin saakka uusia tekniikoita, joista elektrografiikka viehätti häntä erityisesti. Karjalan kalliopiirrokset puolestaan innoittivat Lainiota myyttisten aiheiden uudenlaiseen toteutukseen. Myös postimerkki- ja mitalitaiteessamme on muutamia hänen meri- ja Viipuri-aiheisia töitään.

Lainio julkaisi eläkevuosinaan 8-osaisen pienten kirjojen sarjan, josta viimeinen ilmestyi vuonna 2004. Nämä Viipuriin, kalliopiirroksiin sekä mereen liittyvät teokset hän sekä kirjoitti että kuvitti ja kustansi niitä muutamia kymmeniä keräilykappaleita. Teosten alkuperäiskuvia on ollut esillä mm. Tamminiemessä. Sarjan oheen Lainio kehitti kirjanteosta ja kuvituksesta kertovan kiertävän näyttelyn, joka matkasi aina Utsjoelle saakka. Lainion meripiirroksia ja -maalauksia oli esillä Suomenlinnassa toissakesänä. Palaute myös ulkomaisilta vierailijoilta oli haltioitunutta.

Hänen viimeinen näyttelynsä toteutui viime kesänä Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. Vielä viime joulun aikaan Lainio piirsi ja kirjoitti päivittäin. Eka Lainion oma ex libris kuvaa Viipurin kellotornia. Viipurista hänen kuvallinen maailmansa ei lähtenyt evakkoon milloinkaan.”

• Kuvittajat ry:n jäsenlehti numero 2 vuodelta 2006 uutisoi Tietokulma-artikkelissaan:

“Graafikko Eka Lainio kuoli tammikuussa 92-vuotiaana. Lainio oli monipuolinen graafinen suunnittelija, kuvittaja ja tutkija. Hän käsitteli monin tavoin muun muassa Karjalaa, erityisesti Viipuria, merenkäyntiin ja kalliopiirroksiin liittyviä aiheita. Merkittävää toimitustyötä hän teki teoksiin Suomalaista käyttögrafiikkaa (1963) ja Suomen piirustustaide I (1966) ja II (1967).”