EKLA-säätiö
 
    Lehtiä

Joulukannel

Eka Lainio oli koko pitkän uransa ajan tiiviisti mukana Karjalan Liiton Joulukannel-lehden teossa. Hän kuului melkein koko ajan lehden toimituskuntaan ja vastasi 1970-luvun loppupuolelta aina 1990-luvun alkuun useimmiten lehden taitosta ja ulkoasusta.

Lainion piirrokset kuvittivat Joulukanteleen runoja, kertomuksia ja pakinoita vuodesta 1951. Piirroksissa on yleensä Eka Lainion yksinkertainen signeeraus EL isoilla kirjaimilla. Luonnosmaisista nopeista piirustuksista löytää useimmiten nimikirjoituksen, joka on kaunokirjoituksellinen nopeaan ja lennokkaaseen tyyliin. Pakinoissa kuvat ovat henkilökarikatyyrejä, kuvaukset tukevat tarinoiden huumoria.

Lainion ensimmäinen kansikuva on vuodelta 1953. Kuvassa on Neitsyt Maria Jeesus-lapsen kanssa. Sama kuva-aihe toistuu myöhempinä vuosina sekä piirroksina että pelkistettynä maalauksena. Muun muassa vuonna 1959 äidissä ja lapsessa on vivahde kubismia. Marian kasvot on kuvattu puolet keltaisella ja toinen puoli hennon violetilla. Koko kuva on hahmoteltu geometrisesti selvärajaisiin väripintoihin. Piirrosmaisesti äiti ja lapsi tulevat esiin seuraavan kerran vuoden 1962 kansikuvassa. Vuoden 1969 kansikuva ei välttämättä vie ajatuksia Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen kuin hiukan vihjaamalla: piirroksessa äiti nostaa pientä lastaan ilmaan, molemmat ovat profiilissa. Piirroksesta välittyy onni ja ilo. Äidin ja lapsen välitilassa kauempana on himmeli.

Pyhä perhe -kuva-aihe esiintyy vuoden 1956 kansikuvassa. Kuva on pelkistettyä, henkilöt on maalattu muutamalla värillä, hallitsevana värinä keltainen. Säännöllisin väliajoin toistuvat myös kuvat kylämaisemista, joissa on kirkko. Ihmisiä on matkalla kirkkoon, maisema on luminen. Piirrokset ja maalaukset henkivät joulun rauhaa, niistä huokuu myös mystisyys ja varsinkin 1950-luvun kansikuvissa violetti ja sininen väri toistuvat, iloisen keltaisen, oranssin ja punaisen myötä. Toisinaan kuvissa on jotain myös hiukan surumielistä: kirkkoon meneviä ihmisiä on hyvinkin vähän ja heidän habituksestaan näkee, että he ovat iäkkäitä. Kansikuvien tarkoituksena on varmasti vahvasti ollut antaa rauhan tunnetta, tunnelmaa ja pysyvää turvallisuuden tunnetta.

1960-luvulla kansikuvina alettiin käyttää myös valokuvia. Vuoden 1968 lehdessä on valokuva, jossa taustalla häämöttää kolme sytytettyä kynttilää ja edessä on tuomaanristi. Vuoden 1980 lehdessä on valokuva lapsista joulupöydässä: lapsilla, tytöllä ja pojalla on tonttulakit, tyttö sytyttää kynttilää ja poika seuraa toimenpidettä keskittyneesti.

Ensimmäinen Lainion kirjoittama artikkeli Erämaan kirkko on vuoden 1958 Joulukanteleessa. Juttu kertoo Pielpajärven kirkosta, joka on Inarin lähellä. Vuoden 1961 lehdessä on kirjoitus Lars Levi Laestadiuksesta ja 1970-luvulta alkaen lehti julkaisi melkein säännöllisesti yksinoikeudella ”makupaloja” etukäteen seuraavana vuonna ilmestyvistä Lainion kirjoista.

Lasten Maailma

Lasten Maailman näytenumero ilmestyi vuonna 1945. Lehden päätoimittajana oli Markus-setä eli Markus Rautio. Yhtyneet Kuvalehdet kustansi lehteä vuosina 1945-1947, ja se ilmestyi vuoteen 1957. Tämän jälkeen sen nimi muuttui Nastaksi. Eka Lainio on tehnyt ainakin yhden kansikuvan lehdelle. Vuoden 1946 kolmannessa numerossa, joka ilmestyi maaliskuussa on kansikuvassa signeeraus Lainio terävin pystyin vedoin. Kuvassa on kaksi lasta talvisessa maisemassa mäennyppylän alla. Lapset ovat hiihtämässä ja toinen lapsista, joka on selin katsojaan, on kumartunut kiinnittämään toverinsa suksen sidettä.

 

  Eka Lainio